Siirry suoraan sisältöön

Kenostraregiat jotka toimivat

Kenostraregiat jotka toimivat

Keno on todellinen rahapelien klassikko, jonka edeltäjiä on pelattu jo tuhansia vuosia sitten muinaisessa Kiinassa. Perinteinen peli on selvinnyt sukupolvelta toiselle. Maailman muuttuessa keno on pysynyt ennallaan, vaikka nykyisin sitä pelataankin eri välineillä kuin ennen muinoin. Viime vuosisadalla kenon pelaaminen mullistui televisioiden yleistymisen ja teksti tv:n ansiosta. Tällä vuosisadalla sen sijaan verkossa toimivat nettikasinot ja muut pelisivut ovat mullistaneet kenon ja muiden rahapelien pelaamisen täysin. Perinteisten paperilappujen raapustelu on jäämässä lopullisesti historiaan, kun numerot voi klikkailla ruutuihin kätevästi kotisohvalta.

Vaikka kenon pelaamisen välineet muuttuvat, niin pelin perusidea on pysynyt samana. Vuosien saatossa pelistä on toki yritetty jalostaa alkuperäistä versiota jännittävämpää tai kiinnostavampaa versiota, mutta lopulta uudemmat kokeilut ovat jääneet pienemmiksi ilmiöiksi. Erilaisten kenopelien ystävät voivat kuitenkin tutustua nettikasinoihin Fastercasinos suomi, ja etsiä kiinnostavia ja eksoottisia sovelluksia klassisesta kenosta. Verkon kenopelit tarjoavat sekä pieniä sääntömuutoksia että visuaalisia erikoistehosteita ja teemoja. Ja onpa monilla verkon pelisivuilla tarjolla suuremmat palautusprosentitkin kuin kotimaisen pelimonopolimme peleissä.

Miten kenoa pelataan?

Ennen kenostrategioiden järkeen tai järjettömyyteen perehtymistä on syytä palauttaa perusideat muistiin kenon pelaamisesta. Keno on rahapelien joukossa todella yksinkertainen peli. Sen pelaaminen ei vaadi syvällistä pohdiskelua eikä monimutkaisten strategioiden tuntemista. Tämä lienee tärkein syy sille, miksi se on loton kanssa säilyttänyt suuren suosionsa vielä hektisessä ja modernissa nykyajassa.

Pohjimmiltaan kenossa on kyse numeroiden valitsemisesta ja oikeiden numeroiden arvaamisesta. Skaala, josta numerot valitaan, vaihtelee pelintarjoajan asettamien sääntöjen ja käytössä olevan kenon variaation mukaan. Suomessa suosituimman kenon numerot valitaan väliltä 1-70. Esimerkiksi pelikoneilla pelattavassa kenossa numerot valitaan väliltä 1-40, kun taas kansainvälisesti ja verkossa suosituissa kenon variaatioissa numeroskaala on 1-80.

Kenossa keskeisintä on muistaa, että pelaajan on valittava tietty määrä numeroita, yleensä 2-10, mutta voittavia tai oikeita numeroita arvotaan kuitenkin 20. Pelaajan valitsemien numeroiden, olipa niitä sitten 2 tai 10, on oltavan näiden 20 voittonumeron joukossa. Oikeat numerot löytyvät joko verkosta tai teksti tv:stä. Jos peli on pelattu Veikkauksen kautta, niin voitolliset rivit voi tarkistaa joko Veikkauksen verkkosivuilta tai teksti tv:stä. Veikkauksen kenoarvonta suoritetaan jokaisena iltana televisiossa iltayhdeksän aikoihin, joten numeroita voi jännittää myös suorassa lähetyksessä.

Jos kenoa sen sijaan on pelannut nettikasinolla, niin oikean rivin arpomista ei tarvitse kauan odotella. Parhaimmillaan oikean rivin ja mahdollisen voiton voi nähdä reaaliajassa. Keno on nopea peli, sillä numeroiden valitsemisen jälkeen pelaajilla ei ole enää mitään mahdollisuuksia vaikuttaa pelin kulkuun.

Taso

Kenosta puhuttaessa mainitaan usein kenon tai pelin taso. Tasolla tarkoitetaan valittujen numeroiden määrää. Esimerkiksi kuusi numeroa rivilleen valinnut pelaaja on pelannut kuutostason kenon, ja vastaavasti kymmenen numeroa valinneen pelaajan peli on kymppitason keno.

Panos

Kenoa pelataan lähtökohtaisesti suhteellisen pienillä panoksilla. Yleisimmät panokset ovat euron tai parin suuruisia, mutta etenkin verkossa pelattavissa peleissä on mahdollista panostaa myös paljon suurempia summia.

Voitot

Kenossa voiton suuruus määräytyy sekä panoksen että kenon tason, eli valittujen numeroiden määrän, perusteella. Luonnollisesti korkeimman tason peleissä jaetaan suurimmat voitot, sillä näissä oikean rivin arvaaminen on vaikeampaa kuin matalan tason peleissä, joissa saatetaan arvata vain numero tai pari.

Vinkit online kenossa menestymiseen

Keno on pohjimmiltaan tuuripeli, riippumatta siitä, pelaako sitä verkossa, pelikoneella tai perinteisesti paperilapun välityksellä kioskissa. Jokaisen kenopelin tulos perustuu satunnaisesti generoituihin ja arvottuihin numeroihin. Koska numerot ovat satunnaisia, niitä ei ole mahdollista analysoida ja tutkia samaan tapaan, kuin esimerkiksi blackjackissa voi laskea kortteja.

Varsinaisen analyyttisen strategian sijaan kenossa pärjääminen vaatii oikeanlaisen pelityylin ja -asenteen, sekä temmon pelaamisen ja pelikassan hallinnan suhteen. Näiden yhdistelmän kutsuminen varsinaiseksi strategiaksi lienee ylilyönti, mutta käytännöllisyyden nimissä niistä voidaan puhua myös strategiana.

Todennäköisyydet

Edellä mainittujen pelityylien ja muiden abstraktimpien seikkojen ohella kenoon vaikuttavat muiden rahapelien tavoin todennäköisyydet. Koska kenossa pelaajat tietävät jo alusta alkaen, kuinka monta numeroa pelissä arvotaan, kuinka monesta potentiaalisesta numerosta voittonumerot valikoituvat ja kuinka monta numeroa pelaaja tulee valitsemaan, todennäköisyydet voittamiselle ovat aina kiinteät. Kiinteillä todennäköisyyksillä tarkoitetaan sellaisia todennäköisyyksiä, jotka eivät tule muuttumaan pelin aikana esimerkiksi muiden pelaajien toimien seurauksena.

Rehellisyyden nimissä on todettava, että kenossa suurimpien voittojen todennäköisyydet ovat todella pienet. Esimerkiksi kymppitason kenossa voiton todennäköisyys on noin yksi kahdesta miljoonasta. Pienimpien voittojen todennäköisyys on noin 13 prosentin luokkaa. Pienet palautusprosentit eivät kuitenkaan tee kenosta yhtään vähemmän jännittävää peliä. Siihen ei pitäisikään suhtautua, aivan kuten muihinkaan rahapeleihin, keinona rikastua, vaan ainoastaan tapana lisätä hieman jännitystä arki-iltaan arvonnan seuraamisen muodossa.

Kenon todennäköisyyksien opiskelu

Jotta kenosta saisi irti mahdollisimman paljon, myös sen todennäköisyyksistä ja niiden muutoksista on hyvä olla kartalla mahdollisimman tarkasti. Kukapa ei pelatessaan haluaisi rivilleen parhaita mahdollisia todennäköisyyksiä ja palautusprosentteja?

Ensimmäiseksi kenon todennäköisyyksistä on ymmärrettävä, että yli seitsemän numeron saaminen oikein on erittäin harvinaista. Tason 7 ja sitä suurempien tasojen pelit menevät siis mitä todennäköisimmin metsään. Tämän vuoksi niiden voittokertoimetkin ovat todella korkeat.

Korkeimmat todennäköisyydet voittoon kenossa saa tason 4, 5 tai 6 peleillä. 4–6 oikein on varsin yleinen tulos kenossa. Tämä toimiikin viittauksena tekstissä aiemmin mainittuun pelitempoon- ja tyyliin. Kenoa voi pelata kahdella eri tavalla: Toisaalta pelaaja voi pelata kymppitason pelejä suurilla panoksilla jahdaten epätodennäköisiä jättivoittaja. Toisaalta taas pelaaja voi pelata maltillisemmin matalalla panoksella alhaisemman tason pelejä. Näitä pelaamalla pelikassan hallinta on helpompaa ja mahdolliset voitot jakautuvat tasaisesti pelien ja rivien kesken.

Numeroiden valinta ja vaihtelu

Kenossa voittavat numerot arvotaan satunnaisesti. Jokaisella numerosarjalla on yhtä suuri todennäköisyys olla voittava rivi. Kenon todennäköisyyksiä ei siis voi manipuloida tai huijata valitsemalla onnennumeroita tai muuttamalla riviä edellisen kierroksen voittonumeroiden perusteella. Vaikka kuutonen ei olisi ollut voittorivillä koko vuonna, niin sen todennäköisyys olla seuraavalla rivillä ensi pelissä on täysin yhtä suuri, kuin muidenkin numeroiden. Toisin sanoen, numeroita vaihtamalla voittamisen todennäkösyys ei muutu.

Kuumat ja kylmät numerot

Kenon, loton ja muiden rahapelien harrastajien keskuudessa puhutaan usein kylmistä ja kuumista numeroista. Esimerkiksi myös blackjackissa puhutaan kylmästä ja kuumasta pakasta. Blackjackissa kuumalla pakalla tarkoitetaan pakkaa, joka on edullinen pelaajalle, kun taas kylmä pakka on vastaavasti epäedullinen. Pakan kylmyys tai kuumuus on todellinen asia, joka voidaan päätellä kortteja laskemalla.

Blackjackin kylmän ja kuuman pakan ei pidä antaa vaikuttaa kenoon tai lottoon. Kenossa yksittäisten numeroiden osuminen voittoriville on peräisin ainoastaan sattumasta. Kylmät ja kuumat numerot perustuvat siis ainoastaan taikauskoon ja fiilispohjalta tehtyihin arvauksiin. Kohtaloa ei paljoa kenonumerot kiinnosta, vaan oikean rivin arpoo sattuma.

Kenties yleisin ”kuuma numero” on pelaajan onnennumero tai syntymäpäivä. Monet pelurit kertovat mielellään tarinoita syntymäpäivänsä numeroilla pelatuista voittoriveistä, ja tällaiset tarinat tekevätkin pelaamisesta entistä hauskempaa. Siksi niiden mukaan pelaaminen onkin hyvä idea. Kenoa ei pidä ottaa liian vakavasti. Jos riville kirjoittaa numeroita henkilökohtaisten tai hauskojen asioiden perusteella, niin sitä seuraava peli-ilon lisääntyminen on jo itsessään arvokas asia. Jos kenosta tavoittelee kuitenkin säännöllisiä voittoja, niin onnennumerot ja kaikki sentimentaalinen haihattelu on syytä sysätä syrjään.

Tappioiden rajoittaminen ja pelikassan hallinta

Rahapelejä pelatessa on aina tärkeää pelata maltilla ja varovaisesti. Erityisen tärkeää tämän on kenon kaltaisissa peleissä, joissa taidolla ei ole sijaa, vaan voittavat numerot perustuvat täysin sattumaan. Kenenkään ei pidä investoida säästöjään peliin, joka voi kohtalon oikkuna vetää koko potin suoraan vessasta alas. Siksi kenossa tappioiden pitäminen maltillisina ja hallittu pelikassan kontrollointi on erittäin tärkeää.

Tärkeintä kassan hallinnan ja tappioiden kontrolloinnin kannalta on tarkka kirjanpito jokaisesta pelatusta rivistä. Kun jokaisen pelin hinnan ja mahdollisen voiton kirjaa ylös, omista tappioista ja voitoista on helppo pysyä kartalla. Kun esimerkiksi kuukauden tappiot näkee kertasilmäyksellä, ja tämän purkaa vielä osiin, niin pelaamisen kustannukset on helppo hahmottaa. Rahapelejä pitäisi aina pelata ainoastaan sellaisilla rahoilla, jotka pelaaja on valmis häviämään.

Keno on etenkin verkossa pelattuna nopeatempoinen peli, eikä uuden rivin pelaaminen kestä kuin lyhyen tovin. Siksi omille tappioille voi sokeutua intensiivisen pelituokion aikana. Tämä on hyvä estää asettamalla tappioille rajat. Esimerkiksi nettikasinoilla pelaajat voivat asettaa pelitileilleen tappiorajat, joita suurempia summia he eivät voi hävitä. Rajoitukset voi laittaa niin yhdelle pelisessiolle kuin esimerkiksi kuukauden mittaiselle ennalta määrätylle ajanjaksolle.

Jackpotkeno, bonuskeno ja muut uudet kenon muodot

Kuten jo muutamaan otteeseen totesimme, niin keno on vanha ja perinteinen peli. Tuhansia vuosia aikaa nähnyt peli on pysynyt suhteellisen muuttumattomana meidän päiviimme asti, ja nykyisinkin käytössä oleva perusidea on peräisin pelin varhaisimmista muodoista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että keno olisi nykyisin ainoastaan katsaus menneisyyteen. Tästä kertovat esimerkiksi jackpotkeno ja bonuskeno, jotka ovat syntyneet viime vuosina yleistyneiden nettikasinoiden ansiosta. Nämä tarjoavat pelaajille jännittäviä uusia ominaisuuksia, lupauksia massiivisista jättipoteista ja nykyaikaisille kasinopeleille ominaisia visuaalisia erikoistehosteita.

Bonuskeno

Yksi suosituista nettikasinoilla syntyneistä kenopeleistä on nimeltään bonuskeno. Tämän kenon variaation ytimessä ovat progressiivisesti kasvavat jättipotit. Näihin pelaajat pääsevät käsiksi, jos ruudukkoon arvotut voittonumerot muodostavat J-kirjaimen.

Jackpotkeno

Jackpotkeno sen sijaan sopii pelaajille, jotka haluavat pelata nopeasti ja paljon kerralla. Jackpotkenon turbo-ominaisuus tekee numeroiden arpomisesta ja valitsemisesta lähes automaattista, ja jackpotkenoa voikin pelata todella tehokkaasti. Jackpotkenon kanssa maltti on kuitenkin pidettävä mukana, jottei vauhtisokeus iske.

Kenon pelaaminen ilmaiseksi

Jos kenon kokeilu on alkanut kiinnostamaan ja peliä olisi mukava kokeilla, niin lompakolle ei välttämättä tarvitse vielä suunnata. Kenon pelaamista voi kokeilla ilmaiseksi monilla eri pelisivustoilla. Ilmaista kenoa pelaamalla ei tietenkään pääse voittoihin käsiksi, mutta sen avulla voi helposti tutustua pelin sääntöihin ja periaatteisiin. Ilmaisen kenon pelaaminen myös antaa osviittaa ja näppituntumaa siitä, kuinka suuri osa kenoriveistä todellisuudessa voittaa.

Toinen keino kenon pelaamiseen ilman kustannuksia on hyödyntää eri kasinoiden myöntämiä bonuksia. Kasinot myöntävät bonuksia niin uusien pelaajien tervetuliaislahjoina, osina vanhoille pelaajille suunnatuissa kanta-asiakasohjelmissa sekä satunnaisissa kampanjoissa. Bonuksista selitämme enemmän myöhemmässä vaiheessa.

Missä kenoa kannattaa pelata?

Kenoa on pelattu Suomessa vuodesta 1988 alkaen. Tällöin sitä saattoi pelata rahapeliautomaateilla. Vuonna 2002 Veikkaus toi kenon pelivalikoimaansa. Tuosta vuodesta lähtien keno on ollut loton jälkeen toiseksi suosituin peli koko putiikin pelivalikoimasta.

Rahapelaaminen oli pitkään Suomessa valtiollisen monopolimme kourissa, mutta nykyisin myös suomalaiset pelurit voivat halutessaan valita verkossa operoivan nettikasinon tai pelisivuston. Niiden tarjontaan kuuluu lähes aina laaja kattaus kenoa eri sen eri muodossa. Niinpä verkosta löytyy kenoa jokaiseen makuun sopivana, vaihdellen esimerkiksi panosten suuruuden, tasojen määrän ja mahdollisten voittonumeroiden skaalan mukaan.

Keno nettikasinoilla

Nettikasinot ovat tuoneet viime vuosikymmeninä rahapelaamisen uuteen aikaan. Markettien tuulikaappien pölyiset kolikkoautomaatit ovat jäämässä historiaan yhdessä paperisten lottokuponkien kanssa. Niiden rinnalle, ja luultavasti pian ohi, on nousemassa nettikasinot ja muut rahapelejä tarjoavat sivustot.

Kenon näkökulmasta nettikasinoiden mahdollisuudet piilevät erilaisissa mielikuvituksellisissa sovituksissa ja variaatioissa klassisesta pelistä. Näitä ovat tässäkin tekstissä esitellyt bonuskeno ja jackpot keno. Rahapelien uudet trendit näkyvät myös kenossa. Jättipottien jahtaaminen ja villit visuaaliset efektit piristävät klassista kenoakin ja tuovat sen tyylikkäästi nykyaikaan.

Kenovoitot nettikasinoilta

Keno voi poikia pelaajille suuria voittoja. Jos voitto napsahtaa kotikorttelin kulman kioskista, niin sen siirtäminen tilille ei ole monimutkainen homma. Sen sijaan, jos jättivoitto osuukin riville nettikasinolla kenoa pelatessa, niin tällöin voi tulla mutkia matkaan.

Suomessa rahapeleillä saadut voitot eli tulot ovat veronalaista tuloa silloin, kun ne ovat peräisin Euroopan talousalue ETA:n ulkopuolelta. Jos kenovoitto siis tulee kotimaisen tai esimerkiksi ruotsalaisen tai maltalaisen pelintarjoajan pelistä, niin veroa ei tarvitse maksaa senttiäkään. Jos pelisivuston sijainti ja voittojen verotus aiheuttaa päänvaivaa, niin ensimmäiseksi on tarkistettava nettikasinon tai pelisivun lisenssi. Rahapelejä säännellään valtioiden ja viranomaisten toimesta. Viranomaiset myöntävät lisenssejä nettikasinoille merkiksi luotettavuudesta. Lisenssi voi olla luotettavuuden lisäksi merkki verovapaudesta. Jos lisenssi on ETA-valtion viranomaisten myöntämä, niin mahdolliset kenovoitot ovat verovapaata tuloa. Jos lisenssi taas on esimerkiksi Iso-Britannian tai Gibraltarin myöntämä, niin potentiaalisesta jättipotista on maksettava veroa.

Turvallista pelaamista

Verovapauden- tai velvollisuuden lisäksi lisenssi nettikasinolla on merkki turvallisesta pelisivustosta. Kun nettikasinot yleistyivät 2000-luvun alussa, alalla toimi toinen toistaan hämärämpiä toimijoita. Ala kaipasi hallittua sääntelyä, minkä vuoksi monissa valtioissa Euroopassa ja muualla maailmassa siirryttiin niin kutsuttuun lisenssijärjestelmään. Nykyisin nettikasinoiden on todistettava viranomaisille, että heidän kauttaan pelaaminen on turvallista, ja he eivät vedä pelaajia nenästä esimerkiksi palautusprosenteista valehtelemalla. Tietyt kriteerit täytettyään kasino voi saada lisenssin. Tämä on merkki pelaajille, että sivustolla ovat turvassa niin pankkikortin tiedot kuin sähköpostiosoite ja muut henkilötiedot.

Kasinobonuksista vauhtia kenon pelaamiseen

Lisenssiasioiden lisäksi myös muut rahapelaamisen realiteetit vaikuttavat kenon pelaamiseen verkossa. Viimeisten vuosien aikana kaikille rahapelien, kasinoiden ja vedonlyönnin harrastajille ovat tulleet tutuiksi bonukset ja muut sivustojen tarjoamat edut. Vaikka keno ei olekaan kaikkein yleisin ja tavallisin nettikasinopeli, niin siitäkin saa enemmän irti ajoittaisia kasinobonuksia hyödyntämällä.

Bonukset pähkinänkuoressa

Nettikasinoiden ja pelisivustojen markkinointi on monissa maissa varsin tiukasti säänneltyä. Esimerkiksi Suomessa kasinot eivät voi mainostaa toimintaansa ollenkaan. Niinpä kasinot pyrkivät saamaan itselleen näkyvyyttä tarjoamalla uusille ja ajoittain myös vanhemmille pelaajille erilaisia bonuksia.


Bonukset voidaan jakaa kolmeen ryhmään: Uusille pelaajille jaettaviin tervetulobonuksiin, kampanjoiden kunniaksi myönnettäviin juhlabonuksiin ja kanta-asiakkaiden VIP-ohjelmissa annettaviin lahjoihin, joilla kasinot haluavat helliä vanhoja aktiivipelaajia.

Parhaat bonukset kenon pelaajille

Bonuksia jaetaan monissa eri yhteyksissä, mutta myös monissa eri muodoissa. Jotkut bonukset annetaan tiettyihin peleihin sopivien ilmaiskierrosten muodossa, kun taas toiset ovat talletusbonuksia tai ilmaista pelirahaa, jota ropisee pelaajien tileille.

Kenon pelaajien kannattaa verkossa muistaa erityisesti talletusbonukset ja ilmainen peliraha. Näiden muodossa jaetut bonusrahat voidaan käyttää lähtökohtaisesti kaikkiin kasinon peleihin, joten niiden panostaminen pienissä osissa kenoon sujuu ilman ongelmia. Sen sijaan ilmaiskierroksista on harvemmin iloa kenon pelaajille, sillä niitä voi käyttää lähinnä kolikkopelien parissa.

Yhteenveto

Keno on yksi vanhimmista yhä pelattavista rahapeleistä. Vaikka sen juuret ulottuvat aina muinaiseen Kiinaan asti, niin nykyisin peli nauttii suurinta suosiota, syystä tai toisesta, Suomessa ja muissa pohjoismaissa. Peli onkin perinteisen loton jälkeen toisiksi suosituin suomalaisten pelaama rahapeli.

Loton tavoin keno on tuuripeli, jossa taktikoinnilla ja strategioilla ei juurikaan ole sijaa. Kaikki voittonumerot arvotaan täysin satunnaisesti, eikä oikean rivin koostumukseen voi vaikuttaa millään tavalla. Silti kenostakin puhuttaessa usein viitataan strategiaan tai taktiikkaan. Käytännössä ainoa keino nostaa voittamisen todennäköisyyttä on valita sellainen pelin taso, eli rivin suuruus, jonka todennäköisyys voittaa on mahdollisimman suuri. Tavallisessa kenossa, jossa voittavia numeroita on yhteensä 20 todennäköisin voittava taso on 5.

Kenossa voiton suuruus määräytyy pelin tason ja panoksen koon mukaan. Kenoa pelataan yleensä matalilla panoksilla, sillä sen pelaajat ymmärtävät pelin luonteen: Kyseessä on tuuripeli, joten suurten jättipottien jahtaaminen suurilla panoksilla ja korkeilla pelin tasolla ei johda pitkälle. Sen sijaan pelistä saa eniten iloa irti, kun sitä pelaa satunnaisesti pienillä panoksilla ajoittaisen jännityksen toivossa.

Muiden rahapelien tavoin kenon pelaaminen on siirtynyt yhä enemmissä määrin verkkoon. Vaikka perinteisten paperisten kuponkien täyttäminen on yhä yleinen ja monilla tavoin nostalgisen lämmin tapa pelata, nettikasinoiden kenotarjonta on kerännyt Suomessakin suuren yleisön. Verkon kenotarjonta onkin monipuolisempi kuin perinteinen kioskikenon vastaava, sillä tietokoneen ohjelmat mahdollistavat monipuoliset ja mielikuvitukselliset pelit.

Usein kysytyt kysymykset

Mikä on paras strategia kenoa pelatessa?

Kenossa pärjää parhaiten, kun pelaa todennäköisimpiä lopputuloksia. Tämä tarkoittaa käytännössä 4–8 numeron valitsemista kupongille. Monimutkaisempia strategioita kenon parissa ei kannata edes yrittää hyödyntää. Koska lopputulos on aina täysin satunnainen, siihen ei voi vaikuttaa onnennumeroilla, taikauskolla tai muilla vippaskonsteilla.

Monta numeroa kenossa kannattaa valita?

Jos kenossa valitaan 20 voittavaa numeroa, niin korkein todennäköisyys on voittaa 5 numeron rivillä, eli tason 5 pelillä. Kaiken kaikkiaan 4-8 numeroisten rivien palautusprosentit ovat kaikkein parhaat.

Voiko kenossa huijata?

Kenossa huijaaminen tai manipulointi ei ole mahdollista. Nykyisin nettikasinoiden tietoturva on niin korkealla tasolla, että niiden huijaaminen on mahdotonta. Monilla perinteisillä kivijalkakasinoilla eri puolilla maailmaa pelataan myös kenoa. Näillä pelissä huijaaminen voi johtaa sakkoihin ja jopa syytteisiin rikoksista.

Mikä on kenossa voittamisen salaisuus?

Hyvä tuuri ja tosiasioiden ymmärtäminen. Kenossa voittamisen todennäköisyyteen ei voi vaikuttaa muulla tavalla kuin valitsemalla todennäköisimmin voittavan tason. Kenon palautusprosentit kaikilla kasinoilla, pelisivustoilla ja muilla pelipaikoilla ovat suhteellisen matalat. Kun tämän tosiasian ymmärtää ja hyväksyy, pelin tuomasta jännityksestä ja ajoittaisista voitoista on helpoin nauttia.

Missä kenoa kannattaa pelata?

Perinteisten rahapelien ystävät suosivat yhä paperisten kuponkien täyttämistä ja palauttamista joko kioskille tai pelipisteelle. Tällä tavalla voi kuitenkin pelata vain Veikkauksen kenoa. Sen sijaan verkossa toimivilla nettikasinoilla kenoa voi pelata mukavasti kotisohvalta käsin ja vapaasti oman aikataulun mukaan. Lisäksi perinteisillä kivijalkakasinoilla on myös mahdollista pelata kenoa. Tällöin kenoarvonta voi olla melkoinen spektaakkeli, jossa numerot arvotaan näyttävään tyyliin.

Mikä on yleisin voittonumero kenossa?

Tämä on kliseinen kysymys, jonka vastaus on vielä kliseisempi: Jokaisen numeron tai numerosarjan todennäköisyys voittaa on yhtä suuri. Kenossa onnennumeroilla ja numerosarjojen analyyttisellä tutkimisella ei ole sijaa, vaan lopputulos perustuu aina sattumaan.