Rahapelien pelaaminen ulkomaalaisilla sivustoilla on yleistynyt vuosi vuodelta. Nykyisin yhä useampi pelaaja päätyy ulkomaisille sivustoille kotimaisen Veikkauksen sijasta. Vedonlyönti on kautta ihmisen historian ollut osa ihmisten elämää. Vanhimmat tähän mennessä löydetyt viitteet vedonlyönnistä ajoittuvat Kiinaan noin 2300 eaa. Arvailu ja päättely on osa ihmisen luonnetta, joten on luonnollista, että ihminen haluaa myös hyötyä ja kilpailla kyvyllään päätellä lopputuloksia.
Erilaiset ulkomaiset sivustot tarjoavat tämän päivän pelaajille monipuolisesti viihdettä. Tarjolla on parhaimmillaan jopa useita kymmeniätuhansia kohteita, joiden joukossa on niin suosittuja kohteita kuin harvinaisempiakin kohteita. Lisäksi tarjolla voi olla esimerkiksi erilaisia bonuksia ja kampanjoita. Useat uudet vedonlyöntisivut tarjoavat myös esimerkiksi vakioveikkausvihjeet sekä tilastoja asiakkailleen. Myös vedonlyönnin kertoimet ovat usein hyvin kilpailukykyisiä. Onkin selvää, että ulkomaiset sivustot kilpailevat suomalaisten suosiosta erittäin hyvin.
Rekisteröitymisellä on merkitystä
Vielä tovi sitten ainoa tapa rekisteröityä sivustoille oli tapa, jota nykyisin kutsutaan perinteiseksi rekisteröitymiseksi. Perinteinen rekisteröityminen tarkoittaa sitä, että sivustolle tulee rekisteröityä erillisellä lomakkeella. Lomakkeeseen tulee täyttää omat henkilötiedot, kuten koko nimi, osoite ja asuinmaa. Nykyisin tarjolla on myös Pay n Play kirjautuminen, mikä mahdollistaa automaattisen rekisteröitymisen. Pay n Play sivustoilla kirjaudutaan sivustolle omilla verkkopankkitunnuksilla ja maksupalvelun tarjoaja lähettää sivustolle tarvittavat tiedot automaattisesti. Näin pelaamaan pääsee huomattavasti nopeammin kuin aiemmin.
Pay n Play on käytössä nykyisin useilla sivustoilla. Harmillista Pay n Play kirjautumisessa on, että pelaajalla ei ole muita maksutapoja vaihtoehtoina, kuin ainoastaan verkkopankkitunnuksilla omalta pankkitililtä maksaminen. Tämä harmittaa erityisesti niitä pelaajia, joilla on ollut tapana pitää pelibudjetti esimerkiksi nettilompakossa. Monipuoliset maksutavat ovatkin perinteisten rahapelisivustojen suurin valttikortti rahapelimarkkinoilla.
Monipuolisesti erilaisia etuja pelaajille
Uudet vedonlyöntisivut tarjoavat useita erilaisia etuja pelaajilleen. Näihin kuuluu esimerkiksi bonukset. Monet sivustot tarjoavat bonuksia sekä uusille, että vanhoille asiakkailleen. Bonus voi olla esimerkiksi sidottuna talletussummaan tai osana kampanjaa. Monille bonukset ovat tärkeä osa pelaamista. Tuolloin parhaat bonukset omaava sivusto on paikka, jonne pelaaja jää pelaamaan. Bonusten lisäksi pelaajille tarjotaan erilaisia kilpailuita, joissa voittaja saa suuriakin summia rahaa palkinnoksi. Myös VIP-ohjelma on monilla uusilla vedonlyönti sivuilla käytössä.
Lisäksi pelaajien vedonlyöntiä helpottamaan on usein tarjolla erilaisia tilastoja joukkueista ja pelaajista. Tarjolla on myös esimerkiksi ammattilaisten kokoamia vedonlyöntivihjeitä, joita pelaaja voi käyttää apuna vedon asettamisessa. Yksi tärkeimmistä asioista on kuitenkin kertoimet, sillä vedonlyönnin kertoimet kertovat paljon siitä, millaista lopputulosta ammattilaiset tapahtumalle odottavat. Suuret kertoimet tarkoittavat pieniä todennäköisyyksiä ja toisin päin.
Pelaaminen osana arkea
Monille rahapelien pelaaminen on osa arkea samalla tavalla, kuin toisille liikkuminen on osa arkea. Tästä syystä pelaamisen tueksi on usein tarjolla monia erilaisia apuvälineitä. Tämä tarkoittaa sitä, että sivustoilta löytyy hyvin usein tilastoja pelaajan omasta toiminnasta, eli sekä häviöistä, että voitoista on mahdollista nähdä tilastoja. Pelaaja voi seurata omaa rahavirtaansa sekä tarkkailla budjetissa pysymistä. Vastuullinen pelaaminen onkin sekä pelaajan, että sivuston etu. Uudet sivustot ovat hyvin tarkkoja vastuullisesta pelaamisesta, joten pelaajan on helppoa saada apua ongelmatilanteissa.
Pelaaminen on parhaimmillaan hyvää viihdettä, jossa saa kokea erilaisia tunteita. Onnistuneella sivustolla on tarjolla sekä kattavasti kohteita, monipuolisesti bonuksia sekä erilaisia etuja. Pelaajan tulee viihtyä sivustolla, mutta pelaamisesta ei myöskään saa tulla ongelmaa. Kun pelaaja pelaa vain viihteen vuoksi, ovat voitot iloisia yllätyksiä. Jos pelaamisesta tulee suorittamista ja stressaavaa, on viihde menettänyt merkityksensä, eikä pelaamisesta enää nauti.